|
Tiedote 02/09 | Kiinteistömaailma ralli, Mäntsälä |
| Lauantaina 7. helmikuuta starttasi F-cup rallisarja
Mäntsälän osakilpailulla. Kelistä teki mielenkiintoisen edellisiltainen
lumisade, joten pöperöä oli odotettavissa. Ville ja Sami starttasivat kisaan
numerolla 100, joten heidän kohdallaan tiet tosin olivat jo urilla, mutta urien
vieressä pöperöä riitti. Ensimmäisellä pätkällä ajo tuntui omasta mielestä hiukan varovaiselta, mutta muutamista tiukoista tilanteista huolimatta pätkän maalissa kello kertoi jotain aivan muuta. Pätkän toiseksi nopein aika ja pohjista vain vajaat 3 sekuntia, joten varsin kelpo aloitus siis. Toisella pätkällä ajo tuntui kulkevan paremmin, mutta ehkä isommasta tiestä johtuen, sijoitus oli tällä pätkällä kolmas, tosin vain 3 sekuntia pohjista. Kolmas pätkä lähtikin kulkemaan edellisiä paremmin, mutta muutama kilometri ennen maalia risteyksessä auto karkasi pois linjalta ja valui ojaan, jossa kiepsahti katolleen. Aikaa tässä meni n. 30sekuntia ja katsojien nostettua auto pystyyn matka jatkui. Tosin vain muutaman kilometrin, kun keskittyminen hieman herpaantui ja eräässä tiukemmassa oikealle kaartuvassa mutkassa auto ajautui ojan yli pellolle, jonne matka päättyi vetoakselin katkettua. Positiivista kisassa oli , että vauhti riittää myös A-junioreissa kärkeen. Myös yleiseen luokkaan verrattuna ek 1 ja 2 ajat olivat kärjen tuntumassa. Seuraavan kerran Ville Ja Sami ovat viivalla 28.2. Sastamalassa, F-cupin 2. osakilpailussa.
|